Haussa toimistotyö Pirkanmaalla tai Kanta-Hämeessä
Ammatillinen tausta ja osaaminen: Olen tottunut työskentelemään monipuolisissa tehtävissä, joissa asiakaskeskeisyys ja järjestelmällisyys ovat avainasemassa. Omaan pitkän työhistorian terveydenhuollossa ja sen jälkeen siirryin sujuvasti teknologiateollisuuteen. Jokaiseen työhöni on kuulunut vahvasti asiakaspalvelu, niin sisäinen kuin ulkoinen. Osaamisalueeseeni kuuluu esim. tilausten käsittely; osto- ja myyntiprosessien hallinta ja tietysti vahva kokemus asiakaspalveluosaamisesta.
Olen käyttänyt lukuisia eri toiminnanohjaus-järjestelmiä ja ollut mukana niiden käyttöönotossa ja vaihdossa. Viimeisin työni liittyi vahvasti tilauksenkäsittelyn ohella juuri ERP:in vaihtoon. Olin kahdessa eri projektissa toteuttamassa siirtovaihetta myyntityön ja laskutusten parissa sekä loppuunsaattamassa siirtovaihetta melko keskeisessä roolissa. Ne olivat erittäin vaativia kumpikin, mutta olen ylpeä itsestäni, että sain haasteet voitettua; Hyppäsin melko ”amatöörinä suoraan syvään päätyyn”, lisähaasteen loi, että ne toteutettiin englanniksi ja kyseessä olevat maat olivat UK ja Puola.
Vahvuudekseni luen osaamisen myös monista eri ”työkaluista”; esim. SalesForce, Basware, MS 365, Compass, LN. Minulle ei ole ongelma opetella myöskään uusia järjestelmiä tarpeen tullen. Koen IT-osaamiseni vahvuudekseni ja myös kiinnostuksen kohteekseni. Suoritin mm. juuri TAMKissa Datan käsittelyn, visualisoinnin ja tekoäly-koulutuksen (5 OP).
Assistentin tehtävissä sekä harrastuksiini liittyen, olen kartuttanut kokemusta tapahtumien ja kokousten järjestelyistä, mikä on kehittänyt organisointitaitojani. Olen tottunut työskentelemään tarkkuutta ja itsenäistä otetta vaativissa tehtävissä, mutta arvostan myös tiimityötä ja yhteistyötä eri sidosryhmien välillä. Minua on kehuttu erinomaisista asiakaspalvelutaidoistani sekä kyvystäni luoda hyvät asiakassuhteet. Pystyn kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja ratkaisemaan haasteellisiakin asiakastilanteita positiivisella ja ratkaisukeskeisellä asenteella.
Etsin aktiivisesti uusia mahdollisuuksia, joissa voin hyödyntää osaamistani ja vaikuttaa positiivisesti tiimiin. Olen valmis ottamaan vastaan uusia haasteita ja oppimaan uusia asioita. Odotan innolla seuraavaa tilaisuutta osoittaa kykyni.
VAHVUUTENI
- Asiakaspalvelukokemus
- Ongelmanratkaisukyky
- Oma-aloitteisuus
- Muutosmyönteinen asenne
- Innovatiivinen visionääri
PERSOONA
- Sinnikäs
- Optimistinen
- Pitkäjänteinen
- Luova
INNOSTUN…
- Uuden oppimisesta
- Kehittämisestä
- Vastuusta
- Luottamuksesta
HARRASTUKSET
- Ulkoilu ja urheilu eri muodoissa
- Koiran kanssa puuhastelu
- Kulttuuri ja matkailu
- Historia ja sukututkimus
Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi. – Kutsu haastatteluun.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.