Valmistuva tradenomi etsii töitä Helsingistä
Olen nyt keväällä valmistuva liiketalouden tradenomiopiskelija Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta, pääaineenani markkinointi ja viestintä. Vaikka olen keskittynyt erityisesti markkinoinnin ja viestinnän eri osa-alueisiin, kuten dataohjautuvaan markkinointiin ja mediaviestintään, olen laajentanut osaamistani myös muun muassa juridiikan ja myynnin parissa. Uskon, että teorian lisäksi varsinainen työkokemus on paras opettaja ja sitä minulla on kertynyt runsaasti.
Viimeisin työkokemukseni oli markkinointiharjoittelijana levy-yhtiöllä, jossa koordinoin artistien ja yhtiön sosiaalisen median, Spotifyn ja verkkosivujen käyttöä. Pääsin tukemaan asiakkaita markkinoinnin eri osa-alueilla niin henkilökohtaisesti, kuin etäyhteydelläkin. Tästä sain kiitosta harjoitteluni päätyttyä artisteilta henkilökohtaisesti.
Olen ollut asiakaspalvelussa vastuuroolissa Volt Fashionilla, joissa asiakaskeskeisyys, yhteistyö ja itsenäinen päätöksenteko ovat olleet arkipäivää. Lisäksi olen kerryttänyt arvokasta kokemusta Citymarketin kassalla jo nuorella iällä. Olen luonteeltani iloinen, aikaansaava ja idearikas. Teen työni intohimolla ja tarkasti, mutta pieni pilke silmäkulmassa. Työkokemukseni markkinoinnin, asiakaspalvelun ja myynnin parissa on monipuolista, ja se on kehittänyt hyvät vuorovaikutustaitoni. Lisäksi olen työskennellyt muun muassa service specialistina Lowellilla. Edellä mainittujen tehtävien myötä olen oppinut hyödyntämään työkaluja, kuten Adobea, WordPressiä, Canvaa, Capcutia ja HubSpotia.
Myöskin kansainvälisyys on mieleeni, sillä saavuin vasta takaisin Suomeen vaihto-opinnoistani Englannissa. Tämän myötä englanninkielen taitoni on hioutunut niin, että pärjään mainiosti myös sillä tarvittaessa työskennellessä. Elämäntilanteeni mahdollistaa myös työn aloituksen nopeallakin aikataululla. Minulla on ajokortti ja asun myös hyvällä sijainnilla Helsingissä.
Vapaa-aikani kuluu suureksi osaksi urheilun parissa. Harrastan crossfitiä, ja sitä ennen harrastin fitnesslajeja. Molemmat harrastukset ovat opettaneet minulle, miten kohdata haasteita ja ylittää itseni. Lisäksi nautin kulinaristisista elämyksistä ystävien ja perheen kanssa. Pidän sekä ravintolaillallisista että kokkaamisesta. Rakastan muotia ja kosmetiikkaa, ja inspiroidun yksityiskohdista sekä arjen pienestä luksuksesta.
Kerron itsestäni ja osaamisestani mielelläni lisää! Yhteystietoni saa sähköpostilla osoitteesta info@hiljainenrekry.fi
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.