Tuotannonsuunnittelija työnhaussa / Varsinais-Suomi
Olen päättänyt lähteä katsomaan uusia työmahdollisuuksia. Tällä hetkellä työskentelen tuotannonsuunnittelija ja ERP pääkäyttäjänä mutta myös erilaiset työt kiinnostavat.
Tuotannonsuunnittelijana osaamista löytyy tuotannonohjauksesta sekä muutamista erilaisista ERP järjestelmistä ja niiden hyödyntämisestä yrityksessä. Tuotannonohjaajana osaan toimia eri osastojen kanssa ja rakentaa toimivaa kokonaisuutta. Koko tilaus-toimitus prosessin hallinta ja kehitys kiinnostaa ja parasta työssä on nähdä asioiden kehittyvän ja helpottuvan.
Monipuolisesti töitä tehneenä osaamista löytyy myös monesta muusta. Laatu ja tuottavuuden parantaminen ovat tärkeä osa työtä. LEAN, prosessien kehitys, jatkuva parantaminen. Tuttuja asioita ovat myös inventaario, varastonhallinta ja osto. Vähän kaikkea on tullut tehtyä, myös tilausten vastaanottoa ja kirjausta järjestelmään. Eri yrityksissä ja eri järjestelmien kanssa töitä tehneenä on alkanut pikku hiljaa hahmottua hyvä kuva asioista ja uskaltaa jopa sanoa olevansa junioritason osaaja. Jatkuvasti parantaen ja oppien mennään eteenpäin. Yhden ERP projektin olen päässyt tekemään ja saanut sen vietyä läpi.
Kutsu työhaastatteluun! Yhteystietoni saat sähköpostitse: info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.