Valaistussuunnittelija työnhaussa, alueena Varsinais-Suomi / Turku
Olen monen vuoden kokemuksen omaava iloinen ja reipas valaistussuunnittelun, myynnin, asiakaspalvelun ja toimistotyön ammattilainen, joka etsii mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä, joihin voi sitoutua useaksi vuodeksi.
Asiakaspalvelu ja toimistotyöt ovat minulle luontaisia ja haluan tehdä ne hymyssä suin.
Koulutukseltani olen kauppakoulun käynyt merkantti ja tällä hetkellä ammattinimikkeeni on
valaistussuunnittelija.
Työuraani sisältyy paljon kokemusta asiakaspalvelusta, toimistotyöstä ja taloudesta. Työssäni olen tehnyt valaistussuunnitteluja yksityisille sekä yrityksille, myyntiä, tavaratilauksia ja myös laskuttanut sekä maksanut palkkoja.
Yhdistystoiminnan olen aloittanut jo lapsena, kun aloitin partiossa, jossa toimin vieläkin. Yhdistystoiminnassa toimin eri yhdistyksissä tällä hetkellä mm. puheenjohtajana, sihteerinä, taloudenhoitajana tai kirjanpitäjänä sekä tiedottajana eli teen ja päivitän nettisivuja ja somealustoja. Yhdistystoiminta on lähellä sydäntäni.
Sekä työssäni että yhdistystoiminnassa olen suunnitellut ja järjestänyt messuja, tapahtumia ja risteilyjä ym. Lisäksi olen myynyt urani aikana kaikenlaisia tuotteita muun muassa kodinkoneista, ilmalämpöpumpuista ja valaisimista konttoritarvikkeisiin ja työvaatteisiin. Olen toiminut myös ammattiosastoni toimistotyöntekijänä ja opettanut seuraavan työntekijän toimiston tehtäviin. Aikaisemmin toimin sisustustiimin assistenttina, johon kuului toimistotyötä laidasta laitaan sekä työnohjausta. Viimeisimmässä työpaikassani toimin ratkaisuagenttina ja myin nettisivuja yrityksille.
Työuraani on kuulunut niin itsenäistä kuin myös tiimityöskentelyä, minkä johdosta tuloksellinen ja aktiivinen asenteeni työtä kohtaan sekä sosiaaliset taitoni ovat hioutuneet erinomaisiksi. Järjestötoiminnan sekä asiakaspalvelukokemukseni ansiosta olen tottunut verkostoitumaan erilaisten ihmisten kanssa, mikä on parantanut sosiaalisia vuorovaikutustaitojani entisestään. Luonteeltani olen positiivinen ja osaan luoda mukavan työilmapiirin.
Pidän haasteista ja olen valmis kehittämään niin ammattitaitoani kuin itseäni henkilönä aina
paremmaksi. Hallitsen myös vaikeat tilanteet ja löydän niihin aina ratkaisun, enkä pelkää tuoda ilmi omia mielipiteitäni. Minulle työn ja työyhteisön kehittäminen on yhtä tärkeää kuin itseni kehittäminen.
Kysy yhteystietojani info@hiljainenrekry.fi -osoitteesta ja kutsu työhaastatteluun.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.