Varastotyöntekijä etsii talous- ja toimistopalveluiden tai kaupan alan töitä Länsi-Suomesta
Olen savuton ja liikunnallinen nuori mies Vaasasta. Koulutukseltani olen yo-merkonomi talous- ja toimistopalvelujen koulutusohjelmasta v. 2015. Työskentelen kokoaikaisesti varastotyöntekijänä VEO Oy:ssä. Tavoitteenani olisi kuitenkin työllistyä ensisijaisesti oman alani työtehtäviin, kuten kirjanpito, palkanlaskenta ja reskontran hoito. Lisäksi minua kiinnostavat kaupan ala sekä muut työt, joihin voisin soveltua. Olen valmis harkitsemaan muuttamista töiden perässä tarpeen vaatiessa. Kuvailisin itseäni yritteliääksi, joustavaksi, järjestelmälliseksi ja ahkeraksi työntekijäksi. Luonteeltani olen rauhallinen, tarkka ja vastuuntuntoinen. Pidän numeroiden parissa työskentelystä. Tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja haluan auttaa muita ongelmatilanteissa. Hoidan minulle annetut työtehtävät parhaani mukaan. Olen halukas oppimaan uusia asioita ja taitoja ja kehittämään itsestäni alani ammattilaisen. Vapaa-ajallani harrastan liikuntaa käymällä kuntosalilla ja lenkkeilemällä. Harrastin myös aiemmin 7 – 8 vuotta kilpajudoa, jota yhä seuraan aktiivisesti. Luen elämänkertakirjoja, katselen elokuvia ja Youtube-videoita. Toivoisin saavani yhteydenottoja mahdollisista työtilaisuuksista.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.