Varhaiskasvatuksen ammattilainen etsii opettajan työtä Jyväskylästä/Laukaasta

Olen 54 -vuotias varhaiskasvatuksen ammattilainen ja toiminut alalla jo useamman vuosikymmenen ajan.

Olen toiminut useamman eri kaupungin ja kunnan alueella Keski-Suomessa. Toimin myös yksityisenä perhepäivähoitajana omien lasteni ollessa pieniä. Olen kouluttautunut työn ohessa jatkuvasti. Olen neuropsykiatrinen valmentaja (NEPSY). Lisäksi olen käynyt useita NLP koulutuksia eli mentaalipuolen valmennuksia. Olen myös koulutettu hieroja. Minulla on oma hyvinvointipalveluyritys, jossa teen töitä 20% ja opettajana työskentelen 80%. Tällä hetkellä olen töissä Jyväskylän kaupungilla. Mielestäni hyvinvoiva työntekijä pystyy panostamaan ja antamaan enemmän työyhteisöönsä ja sitoutumaan annettuihin tehtäviinsä paremmin.

Harrastukseni ovat liikunnallisia ja tanssillisia. Lenkkeilen myös koirani kanssa. Jooga on mieleni ja kehoni hyvinvoinnille tärkeä harrastus ja elämäntapa. Minulla on 3 nuorta aikuista lasta. Lapset ovat jo muuttaneet omilleen. Muutin kesällä takaisin Laukaaseen ja jouduin irtisanomaan itseni silloisesta vakituisesta työstäni opettajana. Nyt etsin työtä, jossa voin toimia opettajana 80%. Tällä hetkellä työskentelen 19.12 saakka, voin aloittaa uuden työn sen jälkeen.

Yhteystietoni saat info@hiljainenrekry.fi -osoitteesta.

Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.

Kirjaudu/rekisteröidy