Etsitään varhaiskasvatusalan töitä Pirkanmaalla
Täällä olisi teille omatoimiseen työhön kykenevä tiimipelaaja. Olen 35-vuotias, perheetön, aktiivisesti urheilua ja esittäviä taiteita harrastava nokialainen nainen. Toimin vielä tällä hetkellä Nokian kaupungin palveluksessa, määräaikaisena varhaiskasvatuksen opettajana ja jään vapaalle jalalle tammikuussa 2025. Nykyisessä työssäni päävastuu on ollut 1-2-vuotiaiden lasten kasvatuksessa ja opetuksessa sekä lapsiryhmän toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa.
Työni opetus- ja kasvatusalan ammattilaisena on hionut minusta organisointikykyisen, rauhallisen ja neuvottelutaitoisen asiakaspalvelijan. Katson myös olevani joustava, järjestelmällinen, vastuuntuntoinen ja oma-aloitteinen. Pidän tiimityöstä, mutta arvostan myös työskentelyä omassa rauhassa työtehtäväni parissa. Huumorintajuisuuteni on myös valttikortti, jonka osaan ottaa tarvittaessa käyttöön. Lisäksi olen kohtelias asiakaspalvelija ja minulla on hyvä ihmistuntemus. Omaan myös hyvät neuvottelutaidot, loogisen päättelykyvyn sekä kuvallisen ja kirjallisen ilmaisutaidon. Kerron mielelläni lisää taustastani ja osaamisestani kasvotusten. Minut tavoittaa myös puhelimitse ja sähköpostitse. Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.