Verkkomyynnin ammattilainen työnhaussa, alueena Pohjanmaa / etätyö
Olen reilu 30-vuotias nuori nainen. Olen lapsesta asti ollut innokas ansaitsemaan omat käyttörahani eli jo kouluvuosina vedin ikäisteni liikuntakerhoja jne. Nuoresta iästäni huolimatta olen päässyt kokeilemaan monenlaisia työtehtäviä, sillä olen aina ollut utelias tarttumaan minulle tarjottuihin mahdollisuuksiin. 23-vuotiaana perustin oman yritykseni harrastukseni pohjalta ja tämä intohimo tuotti minulle kivijalkaliikkeen sekä oman verkkokaupan. Yritykseni ei intohimostani huolimatta kuitenkaan ottanut tuulta siipiensä alle, joten siirryin työntekijäksi yksityisen huonekaluliikkeen palvelukseen verkkokaupan tehtäviin. Olen nykyisessä työssäni ollut reilut 5 vuotta, jossa olen edennyt 3-henkisen verkkokauppatiimin esimieheksi. Olen opiskellut työni ohessa merkonomiksi ja parhaillaan suoritan amk:ssa tradenomiopintoja loppuun. Opintojen kautta olen löytänyt lisää varmuutta omaan työskentelyyn ja huomannut itsestäni löytyvän valtavasti sellaista potentiaalia, jota en nykyisessä työssäni pysty käyttämään optimaalisesti hyödyksi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.