Haussa yrittäjän töitä Uudeltamaalta tai etänä
Olen valmis siirtymään yrittäjästä takaisin työntekijäksi. Syy siihen on simppeli, yrittäjyys on yksinäistä.
Olen kokenut asiakaspalvelun ja liiketoiminnan kehittäjä, joka on erikoistunut asiakaskokemuksen parantamiseen, prosessien sujuvoittamiseen ja uusien konseptien luomiseen eri toimialoilla. Minulla on vahva tausta asiakaspalvelussa, palveluiden suunnittelussa ja yrittäjyydessä, ja olen ollut avainasemassa niin sisäisten järjestelmien kehittämisessä kuin uusien brändien lanseerauksessa.
Palvelumuotoilun ja asiakaslähtöisen ajattelun avulla olen muun muassa:
- Ollut mukana perustamassa Aktia Pankin sisäisen IT- Service Deskin, johon avaamisen jälkeen keskitettiin kaikki tukipyynnöt. Tämä nopeutti tikettien ratkaisu aikoja huomattavasti ja paransi työntekijöiden arkea. Palvelu on yhä käytössä, ja Aktian IT-toiminnot siirtyivät myöhemmin Elisa Oyj:lle.
- Perustanut Raw ’n More -kahvilan, Helsingin ensimmäisen 100 % raakaruokaan keskittyvän kahvilan. Raw ’n More erottui kilpailijoista paitsi uniikilla konseptillaan myös sillä, että kaikki tuotteet valmistettiin itse. Kahvila nousi alle vuodessa kaupungin kolmen parhaan kahvilan joukkoon.
- Lanseerannut miesten alusvaatebrändin, jossa vastasin brändi-identiteetin ja visuaalisen ilmeen luomisesta sekä ensimmäisten jakelusopimusten solmimisesta. Rakensin brändin melkein tyhjästä, kaikki lähti yhdestä ideasta ja sain sen myyntiin pääkaupunkiseudulle kolmen eri huoltoasemaketjun huoltoasemille.
Työskentelytapani on käytännönläheinen ja ratkaisukeskeinen – tunnistan asiakkaiden tarpeet ja löydän heille toimivat ratkaisut.
Kerron kokemuksestani lisää haastattelussa. Olkaa yhteydessä info@hiljainenrekry.fi niin saatte yhteystietoni.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.