Ajojärjestelijä etsii uusia työtehtäviä Päijät- ja Kanta-Hämeestä sekä Uudeltamaalta
Olen logistiikan parissa työskentelevä tekijä, jolla on noin neljän vuoden kokemus ajojärjestelystä ja arjen operatiivisesta koordinoinnista. Käytännössä työni on ollut sitä, että pidän langat käsissä: suunnittelen ajoja, aikataulutan tekemistä ja varmistan, että hommat etenevät niin kuin pitää – myös silloin kun tilanne muuttuu nopeasti. Olen luonteeltani rauhallinen ja looginen, ja viihdyn tilanteissa, joissa pitää ratkaista ongelmia ja tehdä päätöksiä käytännön tasolla. Tykkään siitä, että työssä on sopivasti vauhtia ja vastuuta, ja että oma tekeminen näkyy suoraan arjen sujuvuudessa. Tulisin hyvin toimeen roolissa, jossa pääsen hyödyntämään koordinointiosaamistani ja ottamaan vastuuta kokonaisuuksista – esimerkiksi logistiikan, varaston tai työnjohdon tehtävissä. Kiinnostaa erityisesti paikat, joissa saa tehdä asioita fiksummin ja kehittää toimintaa, ei vain pyörittää sitä.
Kerron itsestäni mielelläni lisää työhaastattelussa, yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.