Etsinnässä tehtäviä työhyvinvoinnin, kuntoutuksen tai ammatillisen ohjauksen parista mahdollisuuksien mukaan koko Suomesta
Työskentelen tällä hetkellä varhaiskasvatuksen opettajana Kouvolan kaupungilla. Olen työskennellyt nykyisessä tehtävässä vuodesta 2001, Kymenlaaksossa vuodesta 2022.
Olen halunnut kuitenkin sitkeästi muutosta uralleni. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, mikä minua todella kiinnostaa. Minua kiinnostaa työhyvinvointi, kuntoutus ja ammatillisiin haasteisiin liittyvä ohjaus ja tuki. Jo vuonna 2013 valmistuin sosionomi yamk:ksi ja suuntauksenani oli kuntoutus. Myöhemmin suoritin ratkaisukeskeisen neuropsykiatrisen valmennuksen opinnot, jotka olivat tuolloin 20 opintopistettä. Olen myös Siria sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja valmentava työnohjaaja (Story ry: jäsen). Juuri nyt olen hakenut Jyväskylän yliopiston ja ammatillisten opettajakorkeakoulujen järjestämään uraohjauksen koulutusohjelmaan (30 op). Tavoitteenani ja suurena toiveenani olisi suorittaa myös työkykykoordinaattorin ja työkykykuntoutuksen opinnot esimerkiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Myös työ- ja organisaatiopsykologia kiinnostaa. Olen siis ikuinen opiskelija ja halu oppia uutta on aina läsnä.
Koulutustaustani kokonaisuudessaan:
Mikkelin ammattikorkeakoulu
- Sosionomi AMK, sosiaali- ja nuorisopedagogiikka,1999
- Yhteisöpedagogi AMK, 2001
Helsingin yliopisto, Lahden toimipiste Palmenia
- Esi- ja alkuopetuksen opintokokonaisuus, 15 op, 2003
Lahden ammattikorkeakoulu
- Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot, 30 op, 2005
- Lastensuojelun ja mielenterveystyön erikoistumisopinnot, 30 op, 2007
- Sosionomi YAMK, Kuntoutuksen suuntautuminen, 2013
Itä-Suomen avoin yliopisto
- Lasten- ja nuorten psyykkinen hyvinvointi, perusopinnot, 25 op. 2018
- Sosiaalityön perusopinnot, 25 op, 2019
Jyväskylän avoin yliopisto
- Sosiaalityön aineopinnot 40 op, kandin työ 10 op, 2021
Mikkelin kesäyliopisto ja tunne&taida
- Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja 40 op, 2021
Kymenlaakson kesäyliopisto
- Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja 20 op, 2016
- Siria sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (sisältää psykoterapeuttiset valmiudet) 50 op, 2022
- Valmentava työnohjaaja, integratiivinen työote 60 op, 2026.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.