Etsinnässä johtamis-, kehitys- tai liiketoimintavastuullinen tehtävä koko Suomesta mahdollisuuksien mukaan

Olen käytännönläheinen liiketoiminnan kehittäjä, esihenkilö ja muutosjohtaja, jolla on pitkä kokemus operatiivisen toiminnan johtamisesta, liiketoiminnan kehittämisestä sekä muutosten läpiviennistä. Urani aikana olen vastannut muun muassa asiakaspalvelusta, kalustonhallinnasta, toimitusketjuista, hankinnoista, järjestelmähankkeista sekä liiketoiminnan kannattavuuden kehittämisestä.

Vahvuuteni on kyky yhdistää liiketoiminnan tavoitteet, operatiivinen tekeminen, henkilöstön johtaminen ja tiedolla johtaminen toimivaksi kokonaisuudeksi. Olen kehittänyt asiakkuudenhallintaa, myynnin tukiprosesseja, CRM- ja ERP-ratkaisuja sekä analysoinut asiakas- ja markkinadataa päätöksenteon tueksi. Työssäni olen seurannut muun muassa asiakassegmenttien kannattavuutta, liidien laatua, markkinointikanavien tehokkuutta sekä prosessien suorituskykyä tavoitteenani kasvattaa liiketoiminnan kannattavuutta, asiakastyytyväisyyttä ja toiminnan tehokkuutta. Urani aikana olen ollut mukana muun muassa vapauttamassa yli 13 miljoonaa euroa pääomaa varastosta, kehittämässä yli 20 000 aktiivisen sopimuksen palvelukokonaisuutta sekä rakentamassa valtakunnallisia toimintamalleja useille sadoille käyttäjille.

Olen johtanut useita kehityshankkeita ideasta käyttöönottoon, rakentanut uusia toimintamalleja, kehittänyt raportointia ja automaatiota sekä vastannut henkilöstön kouluttamisesta ja muutosten jalkauttamisesta käytännön arkeen. Lisäksi minulla on vahvaa kokemusta kumppaniverkostojen rakentamisesta, hankintojen kilpailuttamisesta, sopimusneuvotteluista sekä yhteistyöstä asiakkaiden, toimittajien ja muiden sidosryhmien kanssa.

Johtamistapani on valmentava, ratkaisukeskeinen ja ihmisläheinen. Uskon avoimeen vuorovaikutukseen, selkeisiin tavoitteisiin ja siihen, että parhaat tulokset syntyvät sitoutuneen henkilöstön kautta. Minua motivoi erityisesti tilanteet, joissa toimintaa voidaan kehittää, prosesseja selkeyttää ja liiketoimintaa rakentaa entistä kannattavammaksi.

Etsin johtamis-, kehitys- tai liiketoimintavastuullista tehtävää, jossa pääsen hyödyntämään kokemustani, kehittämään toimintaa pitkäjänteisesti ja rakentamaan organisaatiolle mitattavaa lisäarvoa.

Kerron itsestäni mielelläni lisää työhaastattelussa, yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi. 

Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.

Kirjaudu/rekisteröidy