Lastenhoitaja etsii uusia työmahdollisuuksia Jyväskylästä, Muuramesta ja Laukaasta

Olen 40-vuotias jyväskyläläinen lastenhoitaja ja taustalta venäjän kielen opettaja. Sain opettajan pätevyyden Jyväskylän ammattikorkeakoulusta vuonna 2019. Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2016. Venäjällä valmistuin venäjän kielen, kirjallisuuden ja englannin kielen opettajaksi vuonna 2008, samana vuonna muutin Suomeen. Venäjällä valmistuin peruskoulusta vuonna 2003. 2016 alkaen olen työskennellyt lastenhoitajana ja varhaiskasvatuksen opettajan sijaisena yksityisellä päiväkodissa Lammastarha ja Tammirinteen päiväkodissa. Venäjä on äidinkieleni. Minä puhun ja kirjoitan suomea hyvin. Suomen kielini kehittyy koko ajan, koska olen opiskellut ja työskennellyt suomen kielellä tosi paljon. Minulla on tietoa ja kokemusta työstä eri-ikäisten lasten kanssa. Olen kiinnostunut uusista kokemuksista ja ideoita sekä omien taitojen kehittämisestä. Minä harrastan lukemista eri kielillä Olen vastuullinen , vuorovaikutustaitoinen ja oppimishaluinen. Minä toimin tosi hyvin aikuisten ja lasten kanssa, siksi uskon sopivani työpaikkaan erinomaisesti. Minun vahvuuteni on monikulttuurisuusosaaminen. Minä ymmärrän hyvin kotoutumisprosessin ja kielen oppimisprosessin. Siksi voin olla apulaisena ja asiantuntijana maahanmuuttajaperheille.

Kerron itsestäni mielelläni lisää työhaastattelussa, yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi

Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.

Kirjaudu/rekisteröidy