Talous- ja hallinnon ammattilainen etsii uusia työmahdollisuuksia Uudeltamaalta
Olen analyyttinen, oma-aloitteinen ja yhteistyökykyinen talous- ja hallinnon ammattilainen. Minulla on kokemusta taloushallinnon, tarkastuksen ja hallinnollisten tehtävien parista sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Työurani aikana olen käsitellyt muun muassa ostolaskuja, reskontraa, laskutusta, maksatusta ja tarkastustehtäviä sekä osallistunut talousprosessien kehittämiseen.
Pidän työstä, jossa voin yhdistää tarkkuuden, ongelmanratkaisun ja asiakaspalvelun. Opin nopeasti uusia järjestelmiä ja toimintatapoja, ja minulla on kokemusta useista taloushallinnon järjestelmistä, kuten SAPista, Handista, Procountorista, Netvisorista ja Apotista. Lisäksi hyödynnän työssäni Exceliä, SQL:ää, Power BI:tä ja Pythonia raportoinnin ja tiedon käsittelyn tukena.
Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri laskentatoimesta, ja olen täydentänyt osaamistani tietojenkäsittelyn opinnoilla. Uskon, että talousosaamisen ja digitaalisten työkalujen yhdistäminen on yhä tärkeämpää organisaatioiden toiminnan kehittämisessä, ja haluan olla mukana rakentamassa entistä tehokkaampia toimintatapoja.
Työkaverina olen luotettava, rauhallinen ja helposti lähestyttävä. Otan vastuuta työstäni ja pidän tärkeänä sitä, että sovitut asiat hoidetaan huolellisesti ja ajallaan. Etsin tehtävää, jossa voin hyödyntää nykyistä osaamistani sekä oppia jatkuvasti uutta osana ammattitaitoista työyhteisöä.
Kerron itsestäni mielelläni lisää työhaastattelussa, yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.