Lastenohjaaja etsii uusia työmahdollisuuksia Pohjois-Karjalasta
Etsin töitä varhaiskasvatusalalta.
Tämänhetkinen osaamiseni on monipuolinen. Ammatilliseen osaamiseeni kuuluvat muun muassa suunnitelmallisuus, asiakaspalvelutaidot, luova ajattelukyky sekä kärsivällisyys ja tunnollisuus. Minulla on hyvä tietotekninen osaaminen. Kirjoitan ja luen paljon. Olen aktiivinen kirjallisuuden harrastaja. Päiväkotiryhmissä olen pyrkinyt auttamaan lapsia kehittämään heidän kognitiivisia taitojaan tutustumalla heidän kanssaan monipuolisesti lastenkirjallisuuteen.
Hoito- ja hoivataitojani olen päässyt hiomaan ja kehittämään varsinkin alle kolmevuotiaiden lasten kanssa, jotka ovat tarvinneet apua itsenäisen toiminnan tukemiseen, perustaitojen harjoittelemisen ja vahvistamisen muodossa. Olen avustanut lapsia esimerkiksi ruokailussa, pukeutumisessa ja hygienian ylläpidossa.
Pidän ohjaustyöstä, toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä muista monipuolisista työtehtävistä, joissa saa olla luova. Olen erikoistunut erityisesti kädentaitotuokioihin: olen askarrellut lasten kanssa päässä pidettäviä kruunuja, pitsaviipaleita, isänpäiväkortteja, joulupalloja ja kartonkinalleja, mainitakseni muutaman esimerkin.
Kerron itsestäni mielelläni lisää työhaastattelussa, yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.