Etsinnässä markkinointiassistentin rooli koko Suomesta
Olen luova ja utelias tekijä, joka nauttii visuaalisesta ja esteettisestä tarinankerronnasta, viestinnästä ja jatkuvasta oppimisesta. Minulla on kyky omaksua nopeasti tietoteknisiä asioita, kuten erilaisia ohjelmia ja järjestelmiä. Olen esimerkiksi joidenkin verkkokurssien kautta oppinut ymmärtämään, miten jotakin järjestelmää tai verkkoalustaa käytetään. Näin olen tutustunut WordPressiin, ja Google analytiikkaan.
Taustani on audiovisuaalisessa suunnittelussa, valokuvauksessa ja asiakaspalvelussa. Olen kerryttänyt kokemusta palvelualoilta, sisällöntuotannosta, visuaalisesta viestinnästä ja erilaisista digitaalisista työkaluista. Minulla on monipuolinen työkokemus palvelualalta. Olen työskennellyt asiakaspalvelu-, myynti- ja tukitehtävissä. Olen kohdannut erilaisia asiakkaita, käyttänyt tilannekohtaisia ja sen vaatimia sosiaalisia ja neuvottelutaitoja. Olen ratkaissut ongelmia ja toiminut sujuvasti muuttuvissa tilanteissa. Asiakaspalvelutyö on vahvistanut vuorovaikutus-, yhteistyö- ja organisointitaitojani. Minua motivoi merkityksellisen ja aidon sisällön luominen. Nautin valokuvauksesta, sisällöntuotannosta, kirjoittamisesta sekä tutkimustyön tekemisestä. Työskentelen tehokkaasti ja löydän yleensä nopeasti sellaista tietoa, jota tarvitsen. Olen luonteeltani itseohjautuva tämän suhteen. Minua kiinnostaa erityisesti luovuuden ja teknologian yhdistäminen sekä uusien toimintatapojen kehittäminen. Työtäni ohjaavat sinnikkyys, rehellisyys, kurinalaisuus ja oppimisen ilo. Haluan kehittää osaamistani jatkuvasti ja hyödyntää sekä luovaa että käytännön tapojani tehdä asioita eri perspektiivistä. Toimin käytännönläheisesti, aktiivisesti ja ratkaisukeskeisesti kiireisissä asiakaspalvelutilanteissa. Vaikka toimin näin, minulla on tapana ajatella kriittisesti ja analyyttisesti.
Olen erityisen kiinnostunut luovasta digitaalisesta työstä, sisällöntuotannosta, visuaalisesta viestinnästä, valokuvauksesta, brändäyksestä ja tulevaisuuden teknologioista. Tavoitteeni on yhdistää luovuus, viestintä ja käytännön osaaminen projekteihin, joilla on aitoa vaikutusta. Minua kiinnostaa ammatillisesti moni asia, kuten myös PR ja journalismi. Haluan kuitenkin vahvistaa enemmän sitä osaamista, missä olen vahvimmillani. Voin harkita myöhemmin jonkin muun taidon, esimerkiksi, valokuvauksen viemistä eteenpäin. Minulla on hyvä ja sujuva englannin kielen taito, sekä olen halukas matkustamaan työkseni.
Kerron itsestäni mielelläni lisää työhaastattelussa, yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.