Vastavalmistunut filosofian maisteri etsii analyytikon työtä Pohjois-Savosta tai etä-/ hybriditöitä kauempaa
Olen vastavalmistunut filosofian maisteri Oulun yliopistosta, pääaineena sovellettu matematiikka ja suuntautumisena laskennallinen matematiikka ja datatiede. Työkaverit ja esimiehet ovat kuvailleet minua vastuullisena, oma-aloitteisena, huolellisena ja reiluna työkaverina. Olen nopeasti sopeutuva erilaisiin ympäristöihin ja työtapoihin, ja opin helposti uutta. Olen myös innovatiivinen ja tykkään useammin tehdä vähän ylimääräistä, kuin suoriutua rimaa hipoen. R on minulle vahvin ohjelmointityökalu ja käytän sitä sujuvasti ja monipuolisesti. Microsoftin työkalut sekä Google Analytics ovat minulla myös hyvin hallussa. Hallitsen perusteet Pythonista, SAS:ta ja OpenBugsista. Lisäksi SQL-tietokannat ovat minulle tuttuja. Olen innokas oppimaan myös uusien ohjelmien käyttöä.
Minulla on hieman työkokemusta data-analyytikon työtehtävistä työharjoittelun ja siitä poikineen Pro Gradu -toimeksiannon kautta. Lisäksi lukion ja yliopisto-opintojen ohella olen kerryttänyt työkokemusta sosiaalialan työtehtävistä eri sektoreilla: perusopetuksessa, lastensuojelussa sekä varhaiskasvatuksessa. Näistä työtehtävistä olen kehittänyt hyvät vuorovaikutustaidot sekä saanut vahvat valmiudet esiintymiseen.
Yhteystietoni saat info@hiljainenrekry.fi -osoitteesta.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.