Haussa koulutuskoordinaattorin työ – Etelä-Suomi, osittainen etätyömahdollisuus

Olen toiminut työurani aikana monenlaisten taloushallinnon, myynnin ja asiakaspalvelun tehtävien parissa. Tällä hetkellä toimin yrittäjänä, mutta etsin kokopäiväistä työtä. Edellisessä työpaikassani TE-toimistossa työskentelin uraohjaajana. Työtehtävinäni on aikaisemmin ollut erilaisia taloushallinnon tehtäviä, maksuliikenteen hoitoa, asiakaspalvelua niin puhelimitse kuin sähköpostin välityksellä sekä myynnin avustavia tehtäviä. Olen toiminut myös vientiassistenttina hoitaen lähetyksiä kotimaahan ja ulkomaille. Olen hoitanut sekä osto- että myyntireskontraa ja laskutusta. Työtehtäviini on kuulunut myös kirjanpidon avustavat tehtävät sisältäen ostolaskujen tiliöintiä. Vastuullani on lisäksi ollut sähköinen ostolaskujärjestelmän pyörittäminen ja hinnastojen päivitys. Olen toiminut myös markkinointiassistenttina laatien päivityksiä sometileille, käännöksiä kuvastoihin sekä erilaisia joukkopostituksia sähköpostitse. Olen siis varsinainen moniosaaja, mutta kaikkein opettavaisinta on kuitenkin ollut viimeiset 1,5 vuotta yrittäjänä. Olen saanut toimia toimitusjohtajana, key-account managerina, viestintäjohtajana, luovana johtajana ja innovoijana, IT-tukena sekä luonnollisesti saanut myös tehdä työtä aivan ruohonjuuritasolla.

Koulutukseltani olen merkonomi ja humanististen tieteiden kandidaatti. Valmistuin 2008 Turun ammatti-instituutista toimistopalvelun ja tietohallinnon merkonomiksi loistavin arvosanoin. Kandidaatin paperit sain vuonna 2006 pääaineenani englantilainen filologia. Kesäkuussa 2023 valmistuin ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja tämän vuoden syyskuussa personal traineriksi. Olen myös käynyt Copy writerin työ -koulutuksen. Sain edellisessä työpaikassani runsaasti kiitosta siitä, miten nopeasti pääsin sisään uuteen työhön ja miten ahkerasti tartuin uusiin tehtäviin. Erityisesti minua kiiteltiin siitä, miten hyvin omaksuin minulle ennestään tuntemattomaan toiminnanohjausjärjestelmän. Olenkin nopea oppimaan uusia asioita, ja uteliaan ja avoimen luonteeni ansiosta pääsen varsin nopeasti kiinni uusiin tehtäviin. Olen luova ja innovatiivinen ja kaikenlainen suunnittelu ja ideointi onkin minulle hyvin luontaista. Tulen hyvin juttuun tietokoneiden kanssa, ja olen innokas oppimaan uutta. Pidän työssäni vaihtelevuudesta, mutta toisaalta myös rutiinitehtävistä. Olen tavoitteellinen, oma-aloitteinen, itseohjautuva, aikaansaava, järjestelmällinen ja tartun mielelläni uusiin haasteisiin. Minulla on loistavat kommunikaatiotaidot sekä suullisesti että kirjallisesti. Asiakaspalvelu on lähellä sydäntäni ja rakastankin tehdä töitä nimenomaan ihmisten kanssa. Mielestäni hyvin tehty työ on erittäin palkitsevaa, ja olen huomannut, että positiivisella asenteella ja iloisella mielellä pääsee pitkälle. Itsenäinen työskentely sopii minulle, mutta pelaan myös hyvin joukkueessa.

Toivottavasti pääsen kertomaan lisää osaamisestani työhaastattelussa, yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi.

Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.

Kirjaudu/rekisteröidy