Sydämellinen ja läsnä oleva lasten ja nuorten tukija – kokenut ammattilainen, jonka työ rakentuu aidosta välittämisestä, Keski-Pohjanmaa

Hei, Humana avopalveluiden aikaan huomasin, että unelma työtäni on työskennellä lasten ja nuorten parissa. Jo ennen sitä haaveilin, että voitan lotossa, ja perustan paikkoja jonne jokainen nuori olisi tervetullut omana itsenään. He olisivat turvassa. Oikeasti turvassa. Lottovoittoa en ole saanut, mutta on ollut lottovoitto saada erilaista ja monipuolista työkokemusta. Moni nuori pitää yhä yhteyttä, kertoo kuulumisia, iloisia ja surullisia juttuja. Kiittelee, että olen ollut ja olen yhä heidän elämässä. Sellainen minä olen.

Teen työtäni täydestä sydämestä, koska haluan, ettei yksikään nuori koe olevansa yksin. Suomessa, maailmassa vallitsee sekasorto. Esimerkiksi nykyisen Suomen hallituksen tekemät leikkaukset tulevat heikentämään ennennäkemättömästi niiden asemaa, jotka ovat jo heikoilla. Milloin Suomestakin tuli maa, jossa heikoimpia lannistetaan ja lyödään? Leikkaukset iskevät myös työmaailmassa – moni ammattilainen jää rannalle. En koskaan uskonut, että elämä muuttuisi täällä maallakin siihen suuntaan, ettei runsaalla työkokemuksellakaan ole enää mitään merkitystä. Pätkätöitä pätkätöiden perään. Haluja, taitoa ja sydäntä olisi paljon, sekä tahtoa auttaa.

Toivoisin, että saisin myös tulevaisuudessa työskennellä lasten ja nuorten parissa. Olla se lämmin, turvallinen, ammattimainen, joustava ja sydämellinen aikuinen, mitä jokainen lapsi ja nuori tarvitsee. Vahvuuteni ovat työkokemusten lisäksi taito kuunnella ja olla aidosti läsnä. Uskoisin olevani teille hyvä työntekijä, koska ammattitaidon lisäksi minulla on vahvaa halua ja intoa. Toivoisin pääseväni teille töihin näyttämään mihin minusta on sekä ennen kaikkea auttamaan, ohjaamaan, kuuntelemaan ja olemaan aidosti läsnä jokaiselle lapselle ja nuorelle.

Yhteystietoni saat info@hiljainenrekry.fi -osoitteesta. 

Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.

Kirjaudu/rekisteröidy