Markkinoinnin esihenkilö etsii töitä
Viimeiset seitsemän vuotta olen työskennellyt myynnin, markkinoinnin ja päällikön tehtävissä useammassa yrityksessä. Olen lapsesta saakka tottunut tekemään töitä työtehtäviä kaihtamatta. Olen oma-aloitteinen ja kunnianhimoinen työntekijä. Haluan haastaa työssäni sekä itseäni että sopivasti työtovereitani. Pidän tunteesta, että minua tarvitaan. En pelkää nopeasti muuttuvia tilanteita ja pienessä kiireessä ja paineessa olen parhaimmillani. Olen sosiaalinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva maatilan kasvatti. Elämä ei ole minuakaan aina kohdellut silkkihansikkain, mutta se on tehnyt minusta vain paremman ihmisen ja työntekijän. Koen, että osaan kohdata kaiken kaikki asiakkaani kuluttajasta- suuryritykseen luontevasti ja osoittaa empatiakykyä, kun omassakin taustassa on ollut kivikkonsa selvitettävä. Olen vastannut tällä hetkellä Soten Tekijä Oy, markkinointi materiaalin luomisesta ja Some-sisällöstä. Luonteeltani olen kuitenkin rauhallinen, rehellinen ja elämän iloinen Karjalan kasvatti. Kerron mielelläni lisää itsestäni, ajatuksistani, sekä tavoitteistani. Olen tehnyt liikkuvaa reissutyötä Dentsun kirjoilla, Applen projektissa, joten liikkuvuus onnistuu!
Tulen mielelläni työhaastatteluun! Yhteystietoni saa sähköpostilla osoitteesta info@hiljainenrekry.fi
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.