Etsinnässä työ myynnin, asiakaspalvelun tai markkinoinnin parista Uudeltamaalta tai etänä koko Suomesta

Hei!

Etsin töitä myynnin, asiakaspalvelun, markkinoinnin ja viestinnän parista. Koulutukseltani olen humanististen tieteiden kandidaatti. Pääaineenani olen opiskellut viestintätieteitä ja sivuaineenani englantia, josta minulla on sujuva kielitaito. Olen myös aloittanut teknisen viestinnän maisteriopinnot, mutta ne ovat toistaiseksi jäähyllä.

Yliopistotutkinnon lisäksi olen opiskellut Suomen Yrittäjäopistossa visuaalista markkinointia, yrityksen budjetointia ja palvelumuotoilua. Olen myös suorittanut digitaalisen valokuvauksen perus- sekä jatkokurssit. Viime vuosina olen tehnyt keikkatyötä stailaten ja valokuvaten asuntoja yksityisasikkaille sekä kiinteistönvälittäjille.

Omaan monipuolisen taustan erilaisista myynnin- sekä asiakaspalvelun tehtävistä. Ennen opintojani sekä niiden ohella olen työskennellyt kaupan alalla. Työtehtäviini ovat kuuluneet niin tilaukset, tilitykset, kassatyöskentely, myyntilukujen raportointi eteenpäin kuin somistuksetkin, joista olen saanut positiivista palautetta.

Etsin työtä ensisijaisesti Uudeltamaalta, mutta mahdollisuuksien mukaan olen myös valmis muuttamaan työn perässä tai tekemään etätyötä.

Kerron itsestäni mielelläni lisää työhaastattelussa, yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi. 

Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.

Kirjaudu/rekisteröidy