Haussa opettajan työt Uudenmaan alueelta
Tervehdys. Minulla kahden vuoden savotta Järvenpään Haarajoen ala-asteen kuntouttavan luokan opettajana tulee päätökseensä nyt kesällä, viran lakatessa koululla ja toiminnan siirtyessä isompaan kouluun. Olen kiinnostunut laajasti opettajan töistä. Työtehtäviini Haarajoella on kuulunut erityisluokanopettajan työnkuvan lisäksi nelihenkisen tiimimme vetovastuu. Luokassani on psykiatrinen sairaanhoitaja ja kaksi koulunkäynninohjaajaa. Teenkin mielelläni tiimityötä muiden kanssa.
Olen aktiivinen, helposti lähestyttävä ja lasten kanssa todella hyvin toimeen tuleva ihminen. Vaikka olen 30-vuotisen työurani aikana alusta lähtien tehnyt koulutusalan töitä, olen vasta lukemassa itseäni erityispedagogiksi. Olen alkuperäiseltä koulutukseltani IT-alan käytettävyys- ja käyttöliittymäsuunnittelija sekä PK-yrittäjä. Tietotekniikka, kuvataiteet, video- ja valokuvaus (ihan ammatiksikin) tukevat opetustaitojani ja käytänkin näitä hyväksi päivittäisessä opetuksessani. Olen IT-alan ammattilainen, joten voit hyödyntää (ja ilman muuta haluaisin olla osa) esim. digi-tiimiä.
Aiempien pelastuslaitoksen ja VAPEPAn vapaaehtoistöiden puolesta olen perillä myös isojenkin kiinteistöjen väestönsuojelu- ja turvallisuusasioista. Aikaisempi yrittäjä-/esimiestyö teknisenä projektipäällikkönä, jne. puoltavat erilaisten ryhmien vetovastuita & esihenkilötehtäviä työni ohessa. Nepsy-lasten parissa työskentelyyn liittyvä, ajantasainen koulutus käytynä, kuten myös MAPA-koulutus kiinnipito-tilanteiden varalle myös varttuneemmille oppilaille. (MAPA:han ei sinänsä ole pelkästään kiinnipitoa, vaan myös neuvottelutaktiikoita tilanteiden ja eskaloitumisen välttämiseksi ja de-eskalaatioon).
Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi – Kerron itsestäni mielelläni lisää haastattelussa.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.