Haussa opetusalan työ – Uusimaa

Olen sote- ja kasvatusalan moniosaaja, jolla on vuosien kokemus lasten parissa työskentelystä. Olen varhaiskasvatuksen opettaja, mutta niissä tehtävissä vuosia ei ole varsinaisesti montaa kertynyt. Olen kuitenkin toiminut vuosia sairaanhoitajana jalkautuen varhaiskasvatuksen kentälle mm. HUS lastenpsykiatriassa sekä Lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin yksikössä. Molemmissa työpaikoissa toimin nimen omaan varhaiskasvatuksessa työntekijöiden apuna ja tukena lasten käytösongelmiin ja mielenterveyteen sekä neuropsykiatrisiin haasteisiin liittyvissä asioissa. Olen tehnyt työtä myös mm. lastensuojelussa, joten moniammatillinen verkostotyö lapsiperheiden parissa on tuttua. Viimeiset 5kk toimin tuntiopettajana Stadin ammattiopistossa kouluttamassa tulevia varhaiskasvatuksen lastenhoitajia.

Minulla on vahva pedagoginen ote ja tunnen varhaiskasvatuksen sisällöt hyvin. Olen luonteeltani lämmin, avoin sekä positiivinen. Tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja olen erittäin kehitysmyönteinen persoona. Kehitän myös itseäni jatkuvasti ja olen utelias oppimaan uutta. Monikulttuurisuus ja monikulttuuristen ihmisten parissa työskentely on minulle tuttua ja lähellä sydäntä. Kasvattajana olenkin avarakatseinen ja kulttuurisensitiivinen positiiviseen pedagogiikkaan suuntautunut opettaja. Monialainen koulutustaustani antaa minulle hyvät valmiudet työskennelleä moninaisissa sote- ja kasvatusalan tehtävissä aina vauvasta vaariin.

Kerron itsestäni ja osaamisestani mielelläni lisää työhaastattelussa, yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi.  

Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.

Kirjaudu/rekisteröidy