Haussa taloushallinnon asiantuntijan hybridityö Varsinais-Suomen tai Uudenmaan alueelta tai etätyö koko Suomesta
Olen koulutukseltani YAMK tradenomi (taloushallinto, liiketalous) ja kokenut taloushallinnon ammattilainen, jolla on vahva järjestelmäosaaminen, tarkka työote ja aito halu kehittää sekä omaa osaamistani että työtapoja. Työssäni pidän tärkeänä vastuullisuutta, ratkaisukeskeisyyttä ja yhteistyötä – asioiden hoitaminen huolellisesti alusta loppuun on minulle itsestäänselvyys. Tartun tehtäviin oma-aloitteisesti ja etsin mielelläni keinoja tehdä prosesseista sujuvampia ja toimivampia. Minua motivoi jatkuva oppiminen, selkeät rakenteet ja mahdollisuus käyttää järjestelmäosaamistani työn kehittämisessä. Koen mielekkääksi myös sen, että voin jakaa osaamistani muille – olen toiminut useissa pääkäyttäjärooleissa ja kouluttanut kollegoita järjestelmien käyttöön.
Luonteeltani olen huolellinen ja yhteistyökykyinen. Nautin tehtävistä, joissa saan vastuuta ja toimia itsenäisesti, mutta myös tehdä töitä osana tiimiä. Valmistuin ammatilliseksi opettajaksi keväällä 2025, mikä on syventänyt ymmärrystäni oppimisesta, ohjaamisesta ja tiedon jäsentämisestä. Tavoitteenani on tuoda työyhteisöön käytännönläheistä osaamista, oppimismyönteisyyttä ja kehittämisnäkökulmaa.
Yhteystietoni saat info@hiljainenrekry.fi -sähköpostista – Kutsu haastatteluun!
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.