Taloushallinnon ammattilainen etsii uusia haasteita Uudenmaan alueelta
Hei! Olen 23-vuotias, juuri äskettäin hyvin arvosanoin valmistunut tradenomi.
Opintoni suuntautuivat taloushallintoon ja rahoitukseen, ja työssäni kiinnostavimmaksi on osoittautunut se, että pääsee näkemään talouden kokonaisuutena yksittäisten kirjausten sijaan: mistä luvut tulevat, ovatko ne oikein ja mitä ne kertovat liiketoiminnasta.
Työskentelen tällä hetkellä Business Support Assistantina, jossa vastaan muun muassa osto- ja myyntireskontrasta, laskutuksesta, KYC-prosesseista sekä talouden raportoinnista. Työhöni kuuluu myös asiakastietojen ylläpitoa ja niiden oikeellisuuden varmistamista useassa eri järjestelmässä. Roolini on laajentunut vuoden aikana, ja olen tottunut työskentelemään itsenäisesti, hoitamaan useaa asiaa rinnakkain ja omaksumaan uusia järjestelmiä nopeasti.
Olen analyyttinen, oma-aloitteinen ja tavoitteellinen, ja ratkaisen ongelmia mielelläni selvittämällä ensin, mistä tieto oikeasti tulee. Teen mielelläni työtä, jossa näkee oman työn vaikutuksen konkreettisesti, ja haluan kehittyä urallani aktiivisesti.
Etsin seuraavaksi tehtävää, jossa pääsen syventämään taloushallinnon osaamistani laajemmin kuin yksittäisissä prosesseissa. Kiinnostavia suuntia ovat esimerkiksi kirjanpito ja tilitoimistotyö, controller- ja talousanalyytikkoroolit sekä tehtävät, joissa yhdistyvät talous, raportointi ja datan hyödyntäminen. Pidemmän aikavälin tavoitteeni on kehittyä talousjohdon tehtäviin. Työskentelen Helsingin/Uudenmaan seudulla ja olen valmis aloittamaan sopimuksen mukaan. Kerron mielelläni lisää osaamisestani ja tavoitteistani! Yhteystietoni saat info@hiljainenrekry.fi -osoitteesta.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.