Etsinnässä vientijohtajan työ koko Suomesta
Olen kokenut myynnin ammattilainen, jolla on 15 vuoden vahva tausta tuloksellisesta myyntityöstä sekä 6 vuoden kokemus kansainvälisestä viennistä. Olen työskennellyt monipuolisesti eri toimialoilla, kuten ohjelmisto-, metalli-, puu- ja rakennustarviketeollisuudessa sekä autojen varustelun parissa. Laaja-alainen kokemukseni on kehittänyt kykyäni ymmärtää erilaisia markkinoita ja asiakastarpeita nopeasti. Olen analyyttinen ja kokonaiskuvaa hahmottava tekijä, joka toimii aina työnantajan edun mukaisesti. Työotteeni on tunnollinen ja tuloshakuinen. Vahvuuksiini kuuluvat ihmiset ja liiketoiminnan kehittäminen. Minulla on myös vahva kokemus sopimusneuvotteluista sekä sopimusten laatimisesta, ja olen tottunut työskentelemään sopimusteknisten asioiden parissa.
Tavoittelen vientijohtajan roolia suomalaisessa yrityksessä, jolla on vahva asema kotimarkkinassa ja aito halu lähteä kasvamaan kansainvälisesti. Arvostan organisaatioita, joissa johto ja omistajat ovat aidosti sitoutuneita viennin kehittämiseen strategisena panostuksena. Minua kiinnostavat myös yritykset, joilla on ollut vahvaa vientiä esimerkiksi Venäjälle ja jotka nyt tavoittelevat menetetyn liiketoiminnan korvaamista uusilta markkinoilta.
Äidinkieleni on norja, ja puhun sujuvasti suomea ja englantia. Toimin luontevasti myös Ruotsissa ja Tanskassa, ja minulla on valmiudet työskennellä pohjoismaisessa liiketoimintaympäristössä. Asun Mikkelissä enkä ole valmis muuttamaan, mutta olen joustavasti valmis matkustamaan työn vaatimalla tavalla ja työskentelemään tehokkaasti etänä. Voin myös säännöllisesti käydä toimistolla sovitusti. Kansainvälinen liikkuvuus sopii minulle hyvin, mutta haen roolia, jossa matkustaminen on tasapainossa perhe-elämän kanssa.
Kutsu työhaastatteluun! Yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi -osoitteesta.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.